Vaellus 2007
Vaellus 2007 on purjehdusvaellus Nauvo-Espoo

AIKA
26.7 - 29.7

OSALLISTUJAT
Heidi, Jarmo, Jan, Saara, Patrik, Tiina, Hoda, Henri, Linda, Sebideh, Mahsa ja Nima

Kippareina: Lars ja Johan

Keskeneräinen raportti...
Vaelluksemme alkoi 25.7 keskiviikkona muonituksen suunnittelulla ja talkoilla Bahai-keskuksessa. Torstaina sitten mentiin kauppaan ja lähdettiin autoilla Nauvoon, johon kuskeina toimi Laura, Hanna-Mari ja Aleksanteri. Kapteeneina toimi Johan ja Lars, ja purjealuksina heidän veneensä. Johanin vene oli pitkälti hänen itsensä modifioimansa katamaraani, jonka hyvinäpuolina oli nopeus purjehtimisessa, tilavat sisätilat ja pieni syväys. Larsin vene taas oli kokonaan hänen itsensä rakentama. Tämän kaksi mastoisen veneen erikoisominaisuuksia oli myös pieni syväys, koska köli saatiin nostettua ylös. Vene kulki myös hyvin moottorilla kapeissa salmissa, joissa ei voinut purjehtia.

Veneisiin tutustumisen ja pakkaamisen jälkeen Iltapäivällä lähdettiin Nauvon satamasta purjehtimaan kohti Espoota, saarten suojassa kulkien. Mukaan oli ilmoittautunut 12 henkeä, eri puolilta suomea aina Rovaniemeltä saakka. Vain parilla oli aiempaa kokemusta purjeveneestä tai yleensä vesillä liikkumisesta.

Pian opittiin reivaamaan purjeet ja tekemään köysinuput, jopa siinä määrin että niputettiin köysiä joita ei olisi saanut.

Viimeisenä päivänä katseltiin kun takaa lähesty uhkaavasti ukkonen. Vetäydyimme saariston suojaan ja laskimme kaikki purjeet. Juuri kun kovin sade alkoi puki kaikki sadevarusteet päälle ja tuli ulos ihailemaan kaatosadetta.

Ei voi kuin haikeana muistella upeaa reissua ja olla kiitolleinen Johanille ja Larssille että ottivat meidät oppilaikseen purjehduskouluun ja jaksoivat kertoa asioita meille maakravuille.
KUVAT
Patrinkin kuvat

Larsin vene

Johanin vene
Viimevuoden reissu

RAPORTTI
tarvikelista

Jarmo Karvonen, O4O 749 854O
karvonen_jarmo ät hotmail piste com